perjantai 15. marraskuuta 2013

Tonnikalapasteijat

Teki mieli jotain suolaista, teinpä siis tonnikalapasteijoita. Chilituorejuusto lämmittää mukavasti kylmänä marraskuun iltana. Helpot ja nopeat valmistaa, kunhan rahkavoitaikinan tekee aiemmin jääkaappiin odottamaan. Jos haluaa oikaista, voi pasteijat tehdä valmistaikinasta. Täytettä tuli ehkä hieman liikaa, mutta minua ei pasteijoiden ulkonäkö haittaa, kunhan maku on kohdillaan. Rahkavoitaikinan reseptejä netti on pullollaan, täytteenä käytin tonnikalapiirakan ohjetta, sekin tulee tänne vielä joku päivä ;) Täytteeseen voisi lisätä keitettyä riisiä ja kananmunaa sekä punasipulia, laitan niitä seuraavalla kerralla mukaan täytteeseen. Erikokoisia pasteijoita ohjeella valmistuu yksi pellillinen, 10 kipaletta.




Tonnikalapasteijat:

Valmista ensin taikina.

Rahkavoitaikina:
250 g maitorahkaa
250 g voita
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Käytä voita ensin hetki mikrossa, sekoita sitten voi ja rahka kulhossa. Sekoita jauhot keskenään ja lisää jauhoseos vähitellen maitorahkan ja voin sekaan. Peitä kulho kelmulla ja laita taikina jääkaappiin mielellään tunniksi tai pariksi (taikina säilyy jääkaapissa peitettynä pari päivää).

Tonnikalatäyte:
1,5 prk tonnikalaa tomaattikastikeessa (käytin 2 prk)
1 prk chilituorejuustoa
valkosipulia
1 paprika

lisäksi
1 kananmuna
juustoraastetta

Pilko paprika ja valkosipuli pieniksi paloiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään massaksi.

Kauli taikinasta levy jauhoitetulla pöydällä. Jaa levy kolmeen suorakaiteen muotoisiin osiin. Leikkaa levyjen keskellä viiltoja. Laita täytettä levyjen keskelle. Voitele levyjen toinen reuna kananmunalla. Laita ensin taikinan voitelematon reuna täytteen päälle, sitten voideltu reuna. Paloittele levyt neljään osaan. Nosta pasteijat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Voitele pasteijat kananmunalla, lisää juustoraastetta päälle. Paista pasteijat 225- asteisessa uunissa ainakin 15 minuuttia, kunnes pasteijat ovat saaneet kullanruskean värin. Tarjoa pasteijat fetasalaatin kanssa iltapalana tai suolaisena herkkuna pikkujouluissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...