maanantai 6. tammikuuta 2014

Riisinuudelikeitto soijasuikaleista ja porkkanasämpylät

Tuli hirveä hinku tehdä sämpylöitä ja sämpylät kuuluu syödä keiton kanssa, jotta sämpylää voi dipata keiton liemeen. Alunperin minun piti tehdä misokeittoa, mutta en saanut haluamaani misokeittotahnaa kaupasta, joten tein riisinuudelikeittoa, joka lämmittää mukavasti ja muistuttaa kanakeittoa, oijoi. Soijasuikaleet näyttää ja maistuu kanasuikaleilta, kunhan soijasuikaleet ensin keittää, sitten puristaa nesteen niistä pois ja lopuksi paistaa pannulla runsaan maustemäärän ja sipulin kanssa.

Porkkanasämpylöiden ohjeen löysin täältä. Käytin taikinan vaivaamiseen sähkövatkaimen taikinakoukkuja, tuli tosi pehmeitä sämpylöitä, koska kone hoiti taikinan vaivaamisen.


Riisinuudelikeitto soijasuikaleista:

1,2 l vettä
2 dl soijasuikaleita
2 tl kasvisliemijauhetta
1 tl mustapippuria
0,5 tl savupaprikaa
1 tl ruususuolaa
ripaus broilerimaustetta

öljyä
ripaus mustapippuria
valkosipulia
1 tl chilitahnaa
ripaus savupaprikaa

1 porkkana
1 sipuli
1 dl pakastemaissia

riisinuudelia
vettä

Kuumenna vesi kattilassa, lisää mausteet ja soijasuikaleet. Keitä soijasuikaleita noin 10 minuuttia. Kaada keitetyt soijasuikaleet lävikköön, jonka alla on kulho, johon keitinvesi jää keittoa varten. Puristele soijasuikaleista vesi pois.

Kuumenna öljy kattilassa, lisää pilkottu sipuli, valkosipuli, mausteet sekä soijasuikaleet ja paista niitä hetken aikaa.

Kuori porkkana ja leikkaa siitä ohuita siivuja kuorimaveitsellä. Lisää soijasuikaleiden sekaan soijasuikaleiden keitinvesi, porkkanasiivut sekä pakastemaissi ja anna keittyä miedolla lämmöllä.

Kuumenna vesi, laita riisiniidelit kulhoon ja kaada kiehuva vesi nuudelien päälle. Anna nuudelien pehmetä parin minuutin ajan, kaada vesi pois ja huuhtele nuudelit.

Annostele nuudelia syvälle lautaselle tai kulhoon, annostele keittoa nuudelin päälle. Nauti keitto porkkanasämpylöiden kanssa.



Porkkanasämpylät:

3 dl vettä
0,5 pss kuivahiivaa
0,5 rkl siirappia
1 tl ruususuolaa
ripaus valkosipulijauhetta
2 porkkanaa raastettuna
1 dl kaurahiutaleita
1 dl auringonkukansiemeniä
4 dl sämpyläjauhoja
loraus oliiviöljyä

Lisäksi hiukan jauhoja, auringonkukansiemeniä, oluthiivahiutaleita sekä vettä

Kuumenna vesi ainakin +42- asteiseksi. Lisää veteen siirappi, raastetut porkkanat, suola sekä valkosipulijauhe, sekoita. Sekoita kuivahiiva 1 dl sämpyläjauhoja ja lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita. Vaivaa taikinaa käsin tai sähkövatkaimen taikinakoukuilla, lisää hiutaleet sekä siemenet. Lisää vähitellen jauhoja. Lisää lopuksi öljy.Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa puolisen tuntia.

Laita uuni kuumenemaan 225- asteeseen.

Levitä jauhoja pöydälle ja kaada taikina pöydälle. Leivo taikinasta 10 sämpylää jakamalla taikina ensin kahteen osaan, sitten viiteen osaan. Pyörittele paloista sämpylät ja nosta ne uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele sämpylöiden päälle auringonkukansiemeniä sekä oluthiivahiutaleita ja kohota sämpylöitä vielä 10 minuuttia liinan alla.

Paista sämpylöitä noin 225- asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes sämpylät ovat kypsiä. Voitele sämpylät vedellä ja laita liina hetkeksi sämpylöiden päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...